Multikopterit.net keskusteluforum

jinx - kirkkoveneet ja optimistijollat

Aloittaja jinx, heinäkuu 02, 2014, 08:15:17 AP

« edellinen - seuraava »

0 Jäsenet ja 8 Vieraat katselee tätä aihetta.

jinx

Tulihan se koskemistarve sieltä...

Tein kantamatestiä uhf:lle ja nazan rth hoiti homman puihin, vaikka tarkoitus oli lentää riittävän korkealla. Käytännössä kantamaksi tuli noin 1300 metriä, kun joko omasta virheestä tai nazan baron virheestä disco tippui sen verran alas, että lähettimen ja vastarin välissä oli kohtuullisesti metsää. Sinä pari failsafea, joista viimeinen otti suunnan kotiin lopullisesti, sellainen alle puoli metriä puun latvojen alapuolella.

Mottoreita huudattamalla koitetut tiputusyritykset eivät tuottaneet tulosta, eli metsurihommiksi meni...

Tänään jaksoin viimein tutkia vahingot, joita oli yllättävän vähän. Kaksi potkuria (puusta lähti kyllä enemmän tavaraa) ja gimbalin moottorien välinen varsi taittui. Koitin taittaa sitä takaisin paikoilleen, että saa testattua gimbalin toiminnan, mutta sehän murtui vähän, joten uusi palikka lähti tilaukseen. Mutta gimbal toimii ja disco lentää, vaikkakin testit tehtiin ämpärimuovisilla hk potkureilla.

Nyt on kuitenkin tehty päivityspäätös (ja vähän enemmänkin), joten parin viikon sisällä tulee varmaan myyntiin disco ja nokka-asennettava walkeran gimbal, yhdessä tai erikseen...

http://www.youtube.com/watch?v=V-xoB9rhD10
jinx tuubissa :: Jinxed Films
Uusi! fpv-kanava :: JinxedFPV

rotomoto

#16
Tuosta DJI failsafe moodista.
Laita se FS valinta niin että kopteri laskeutuu samantien. Eipä tule noita kotiinpäin karkailuja.

Varsinkin jos kotipiste ei olekaan oikein.

Kantama on myöskin aika lyhyt ? Jossain täytyy olla vikaa

jinx

#17
Toistaiseksi kotipiste on ollut aina oikein. Tuossakin oli tarkoitus lentää sen verran korkealla, ettei sille mahdolliselle rth matkalle jäis mitään väliin, mutta jostain syystä se korkeus tippui tuossa kun yhteys alkoi katkeilla.

Ideahan mulla on se, että yhteyskatkossa kone lähtee takaisin päin sen verran, että yhteys taas palaa. Siitä voikin sitten jatkaa omassa ohjauksessa. Mieluummin mä lentäisin sen takaisin, kuin kävisin jostain kilometrin päästä etsimässä kun on itsekseen laskeutunut. Ja muutenkin, jos failsafena on laskeutuminen ja se tapahtuu metsän yläpuolella, ollaan helposti ihan samassa tilanteessa.

Kantama jäi tosiaan aika vaatimattomaksi. Spektrianalyysiä en ole discolle vielä tehnyt, enkä tuolle nykyiselle välttämättä teekään. Lähettimen ja vastarin välissä oli varmasti yksi puutalo ja jonkun verran metsää, mutta kuvittelis, että EzUHF niistä selviäis. Vaikea ainakaan kuvitella, että tuolla keskellä ei mitään olisi kovin paljon uhf häiriötä ollut...
jinx tuubissa :: Jinxed Films
Uusi! fpv-kanava :: JinxedFPV

jinx

jinx tuubissa :: Jinxed Films
Uusi! fpv-kanava :: JinxedFPV

rotomoto

#19
Nuita GPS antennin jalkoja olen lyhennellyt .Tuo maksaa 100 euroa joka kerta kun GPS osuu ekana maahan.
Voihan sen tietty vaihtaakin sen sisällä olevan modulin (10 euroa)

Tai sitten kaatoantenni kuten kuvassa

jinx

Vasemmanpuoleisessa on se paketin mukana tullut jalka. Mitään ongelmia ei ole ollut, vaikkakaan suoraan nupilleen ei ole kyllä koskaan tullutkaan. Prossa sitten on juurikin tuo kaatomalli.

Pointtinahan on paras mahdollinen gps signaali. Enemmän rauhalliseen kuvailuun tehty, niin ei mitään acrolentoa ole tarkoituskaan, jossa niitä vahinkoja enemmän tapahtuu. Minihoo on sitten sitä varten. ;)
jinx tuubissa :: Jinxed Films
Uusi! fpv-kanava :: JinxedFPV

jinx

Eilen Pro:n ensimmäinen testilento (jos ei lasketa yhtä akullista leijuttelua takapihalla).

Edellisen uhf kantamatestin jälkeen uuden laitteen kanssa koitin hifistellä rf häiriöiden poistamiseksi. Kupariteippiä ja ferriittejä siis kului. Mutta lopputulos näyttää toistaiseksi hyvältä. Melutaso pöydällä mitattuna on hyvä, ilmassa 1300 metrin päässä, jossa viimeksi tuli ongelmia, linkki on täysi 100%. :)

Kalustona nyt siis Discovery Pro, TBS 1000kV moottorit, TBS Bulletproof ESCit, Naza M V2 gepsillä (ilman PMU:ta, rf häiriöiden vähentämiseksi).

http://www.youtube.com/watch?v=VrWijeb7TGE
jinx tuubissa :: Jinxed Films
Uusi! fpv-kanava :: JinxedFPV

jinx

Nuben esimerkin innoittamana ajattelin perjantaina käydä koittamassa samaa 2km pätkää prolla.

Tuuliolosuhteet ei oikein suosineet lentoa. Tuuli oli maassakin kova ja ilmassa vielä kovempi. Virrankulutus coren mukaan oli parhaimmillaan yli 40A ja akun jännite tippui huonoimmillaan 13V tietämille (siis jo siinä vaiheessa kun kulutettu oli alle 1000mah). Samaan syssyyn kone heilahteli pariin otteeseen niinkuin olisi yhteys katkennut, vaikka linkki oli 100%. Mulla on ainakin vahva epäilys, että johtui juurikin tuosta akun jännitteen tippumisesta. Jokin jäi ilman riittävää virtaa. Epäilen näin jo senkin takia, että kun laite suoristui, virrankulutus tippui saman tien ja kontrolli palasi. Ei noilla akuilla ole kyllä ikää kuin vuoden verran, eikä niitä koskaan ole purettu liikaa, mutta selkeästi ovat nyt parhaat päivänsä nähneet.

Testit jäi sitten lillutteluun selvästi alle kilometrin päässä. Ratkaisuna tänään lähti pari uutta 5000mah akkua tilaukseen. Merkki on edelleen Zippy Compact, ehkä niillä taas sen vuoden lennättää. Varsinkin kun käytössä on vielä vanhat 4000mah akutkin.
jinx tuubissa :: Jinxed Films
Uusi! fpv-kanava :: JinxedFPV

jinx

Ja uutta projektia pukkaa kuvauspuolelle. 2 pakettia kotiutunu, 7 vielä maailmalla.

Mukavintahan tässä touhussa on se, kun tähän ei saa menemään hirveitä summia rahaa... ::)
jinx tuubissa :: Jinxed Films
Uusi! fpv-kanava :: JinxedFPV

jinx

Yksi väliprojekti on päässyt jonkinlaisen valmiusasteen tilaan (ei siis edellisen viestin projekti). Piti saada tuohon pieneen salkkuu mahtumaan monitori, 2 x 1.3ghz vastari, eagle treen fpv station, monitori ja 5.8ghz repeater. Eihän ne ihan suosiolla mahtuneet, mutta mahtuivat kuitenkin. Kuvassa näkyvän lisäksi salkun kennessa on vähän yläviistoon suunnattuna Circular Wirelesin CP pathc -antenni. 1.3 patukka-antenni saattaa vaihtua cloveriin, ellei se tule liian hankalaksi kuljettaa paikoillaan.

Mutta nyt siis valmisteluiksi kentällä riittää kun avaa salkun, nostaa ylänurkassa olevan antennin pystyyn, salkun sisällä olevan repeaterin antennin pystyyn ja laittaa katkaisijasta virrat päälle. :)

jinx tuubissa :: Jinxed Films
Uusi! fpv-kanava :: JinxedFPV

jinx

Lisää väliprojekteja. DIY steadicam goprolle. Ylhäällä oleva häkkyrä on teline kännykälle kohdistusta varten, mutta viive on sitä luokkaa, että saattaa jossain välissä vaihtua johonkin oikeaan näyttöön. Ainut mikä puuttuu, on tilt säätö helposti.

jinx tuubissa :: Jinxed Films
Uusi! fpv-kanava :: JinxedFPV

proffa84

mitens olis ihan vaan servo testeri... pikkasen sais kyllä olla vipua tuossa nupissa niin ois helpompi peukulla ohjata.

jinx

Servotesteriä joskus mietin, mutta pitää katsella ensin jos keksis vielä enemmä  diy ratkaisun.

Käytiin tänään lennättämässä ja ihan ilman vahinkoja ei selvitty. Minihoo otti tuntumaa peltoon aika vauhdikkaasti. Sen verran, että vtx:n antenni vastakappaleineen repeytyi levyltä irti ja katos sinne jonnekin. Lähetin ehti olla varmaan pari minuuttia päällä tuon jälkeen. Videota tulee kunhan saan koneelle asti ja ehtii vähän pätkimään.

Eli uutta lähetintä tilaamaan. Tekis mieli koittaa jotain muuta kuin immersionin 600mw:tä, mutta en tiedä onko oikein vaihtoehtoja. 1.3:sia hyllystä löytyis valmiiks, mutta on vähän isoja miniin. 2.4:sta en halua koittaa kun vaatis vastaripäähänkin lisää romua. Onko sille 600mw 5.8 lähettimelle edes olemassa parempaa vaihtoehtoa?
jinx tuubissa :: Jinxed Films
Uusi! fpv-kanava :: JinxedFPV

MikeK

Immersion 600mw on oikeastaan parasta mitä saa. Eikö siis antennin ja lähettimen välissä ollut pigtailia?
"Eikö kukaan tosiaan lennä multia enää muuten ku rilleillä?"

jinx

Ei ollut ei. Järjestelin osia rungossa uusiksi jossain välissä, eikä se sitten enää muka sopinu hienosti vtx:n uuden paikan kanssa. Patukka-antenni siis törrötti perästä ylemmän runkolevyn alta. Tuohon asti toimi hyvin. ;D
jinx tuubissa :: Jinxed Films
Uusi! fpv-kanava :: JinxedFPV